perjantai 13. maaliskuuta 2015

Puutarhuri puutarhan pauloissa

Olen 19-vuotias puutarhuri, nimitän itseäni puutarhuriksi, vaikka niin ei papereissa luekkaan, koska koulu jäi kesken. Parempi termi siis lienee kotipuutarhuri. Päätin aloittaa tämän blogin muutamastakin eri systä :
1. Minulta kysytään usein neuvoja puutarhan ja kasvien hoidossa, jolloin joko vastaan parhaan tietämykseni mukaan tai etsin vastauksen kirjoista, harvemmin netistä. Siispä tännekkin saattaa tulla hyödyllistä tietoa, joka mahdollisesti ei vielä ole saavuttanut kaikkia.
2. Olen aiemminkin kirjoittanut blogia ja saanut siitä hyvää palautetta. Kiinitän huomiota myös tekstiin ja blogin ulkonäköön.
3. Minulla riittää rakkautta puutarha kohtaan, joka päivä teen jotain kasveihin, luontoon, puutarhaan tai hyvinvoimtiin liittyvää, joten ajattelin, että miksi en jakaisi tietoa ja kokemuksia muillekkin, unohtamatta kuvia.

Ajattelin aloittaa huomenna kertomalla tällä hetkellä olevista taimistani.

kiitos, t. jessi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ilahduttaa päivääni!