keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Sonesson - Suuri puutarhakirja

Sonessonin Suuri puutarha kirja 1&2 sain kirjastosta tuossa ennen joulua. Jonkun verran olen selaillut ja voin suositella. Kirjat sisältävät hyviä ja edelleen ajankohtaisia ohjeita, vaikka ovat ilmestyneet 60-luvun puolen välin paikkeilla. Kirjoissa on kaikkea tietoa, maaperästä auringon asentoihin, yrteistä koristekasveihin.
Selailin netissä kirpputoreja ja antikvariaatteja, joissa kirjojen hinta ei ole kovin korkea, vain noin 15e molemmat kipaleet.
Suosittelen ehdottomasti tutustumaan, jos kiinnostaa perehtyä puutarhanhoitoon ihan kunnolla.




Ninni uteliaana :)

tiistai 26. tammikuuta 2016

Onnistumisen iloa

Kasvatin viime vuonna muutaman pelargonin, mutta vain yksi selvisi kun muille kävi huonosti (ruukut lensivät tuulessa rikki). Luin netistä, että pelargoni pitäisi talvettaa ja muutama muukin mainitsi siitä, mutta päätin kokeilla omalla tavalla. Pidin pelargonin koko talven ajan ikkunan edessä, missä se sai niin paljon valoa kuin ulkoa vain oli mahdollista tulla. Jossain kohtaa se jo näytti siltä, että ei siitä mitään tule. Ilokseni kuitenkin sain huomata joulun aikaan, että se on taas alkanut kasvaa ja nyt siihen on jo tullut paljon uusia lehtiä : siispä onnistuin.
Pelargoni on kasvattanut myös pari poikasta, jotka pitäisi pistää juurtumaan omaan purkkiin. Facebookista luin ja muistelin itsekkin, että pelargoni juurtuu paljon paremmin mullassa kuin vedessä, jossa se ei välttämättä kasvata ollenkaan juuria.


Lisäksi löysin viime viikolla kaupasta nätin krysanteemin, joka kukoistaa nyt oikein kunnolla. :)



Tämän joulutähden hankin jo hyvissä ajoin, muistaakseni lokakuun lopulla, se kuihtui kokonaan eikä siitä jouluna enää ollut mitään jäljellä. Nyt se on kuitenkin alkanut tekemään uusia lehtiä, joten sitäkään ei tarvitse heittää pois.

tiistai 19. tammikuuta 2016

Siemeniä


Ensiksi, pahoittelut (taas) hetken hiljaiselosta, joka johtui siitä, että yksinkertaisesti ei ole ollut kauheasti kirjoitettavaa, mutta nyt kun puutarhakausi on taas alkanut, niin nyt löytyy aihetta kirjoittaa. Tilasin vuoden ensimmäiset siemenet siemenkauppa.comista ja amazon.co.uk:n kautta samenchilishopista. Suosittelen molempia, varsinkin samenchilishop oli positiivinen yllätys, vaikka siemenet tulivat Saksasta asti toimitus kesti vain noin 4 päivää, lisäksi täytyy kehua, että siemenet olivat edullisia postikuluineenkin.
Tällä kertaa tilasin siis :


Kiwanon, eli kivakurkun siemeniä,
Sitruunakurkun siemeniä,
Bird's Eye chilin siemeniä,
Red Habanero chilin siemeniä,


Punaisen vaahteran siemeniä (ajatuksena kokeilla bonsaityylistä ratkaisua),
Pitahayan eli lohikäärmehedelmän siemeniä,
Trinidad Scorpion chilin siemeniä,


Siemenkauppa.comista tuli Punaisen pelargonin siemeniä, 
tarhaorvokin siemeniä,
pensaskrassin siemeniä,
tuoksuherneen siemeniä


Koska tein siemenkaupan tilauksen ennen kuin tämän samensin, niin tilasin kiwanon siemeniä, olivat siemenkaupassa 7 kertaa kalliimpia kuin tässä toisessa,
lisäksi amppelimansikan siemeniä.


Ihastuin viime vuonna niin paljon Tigerellaan, että päätin tänäkin vuonna kasvattaa sitä, lisäksi Kukkatalosta Ninnille kissanruohoa.


Chilejä vielä muutama kipale, 
Chilipaprika, Cayenne ja Jalapeno


Viimeiseksi lemppari yrtit, persilja ja basilika.

Ihanaa alkanutta puutarhakautta kaikille!

lauantai 2. tammikuuta 2016

Lumihiutaleet

Tänään satoi  pitkästä aikaa lunta päivällä, joten sain otettua muutaman kuvan nistä. Uusi vuosi sujui rauhallisesti, Ninni kuitenkin pelkäsi raketteja, mutta pääsi järkytyksestä yli nopeasti. Olen selaillut jo siemenkauppa.comin sivuja ja vanhoja siemenluetteloita ja pohtinut mitä kaikkia siemeniä pitää nyt jo ostaa. Ainakin tulisien chilien siemeniä sekä eri väristen pelargonien siemeniä, vaikka viime kesän jälkeen sanoin, etten jaksa nähdä enää vaivaa pelargonien takia, mutta päätin kuitenkin, että täytyy niitä muutama eri värinen kasvattaa.





Onnellista uutta vuotta kaikille!