tiistai 26. tammikuuta 2016

Onnistumisen iloa

Kasvatin viime vuonna muutaman pelargonin, mutta vain yksi selvisi kun muille kävi huonosti (ruukut lensivät tuulessa rikki). Luin netistä, että pelargoni pitäisi talvettaa ja muutama muukin mainitsi siitä, mutta päätin kokeilla omalla tavalla. Pidin pelargonin koko talven ajan ikkunan edessä, missä se sai niin paljon valoa kuin ulkoa vain oli mahdollista tulla. Jossain kohtaa se jo näytti siltä, että ei siitä mitään tule. Ilokseni kuitenkin sain huomata joulun aikaan, että se on taas alkanut kasvaa ja nyt siihen on jo tullut paljon uusia lehtiä : siispä onnistuin.
Pelargoni on kasvattanut myös pari poikasta, jotka pitäisi pistää juurtumaan omaan purkkiin. Facebookista luin ja muistelin itsekkin, että pelargoni juurtuu paljon paremmin mullassa kuin vedessä, jossa se ei välttämättä kasvata ollenkaan juuria.


Lisäksi löysin viime viikolla kaupasta nätin krysanteemin, joka kukoistaa nyt oikein kunnolla. :)



Tämän joulutähden hankin jo hyvissä ajoin, muistaakseni lokakuun lopulla, se kuihtui kokonaan eikä siitä jouluna enää ollut mitään jäljellä. Nyt se on kuitenkin alkanut tekemään uusia lehtiä, joten sitäkään ei tarvitse heittää pois.

8 kommenttia:

  1. Hieno juttu! Minäkin talvetin pelargonioita eka kerran. Osa selvisi, osa ei.

    VastaaPoista
  2. Minunkin pelargoniat selvisivät talvesta kasvivalon alla. Nyt puskevat kukkanuppuja:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei ollut kasvivaloa :) Toivottavasti pian täälläkin alkaisi tulla nuppuja

      Poista
  3. Minäkin talvetin ekaa kertaa pelargoniaa ihan vaan sisällä, kun ei ole muita tiloja. Hyvin näyttää selvinneen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava juttu! Ihmettelen vaan, että miksi suositellaan säilytettävän kylässä, kun näyttää hyvin pärjäävän sisälläkin :) voi tietysti olla, että jotkut lajit kestää huonommin

      Poista
  4. Minäkin laitan pelargonian pistokkaat suoraan multaan. Hyvin olen saanut uusia alkuja. Kohtapa alkaa olla pistokkaiden leikkuun aika. Minä säilytän pelakuut pyykkitupani ikkunalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se taitaa olla paras tapa :) onko ikkunalla viileä vai lämmin?

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa päivääni!