tiistai 22. maaliskuuta 2016

Hurja päivä...

Tänään oli taas sellainen päivä, että... Aamusta asti makasin sängyssä, kun edelleen oli kuumetta. Jossain kohtaa ihmettelin, kun sähköt meni poikki ja sitten näinkin kun toinen puolisko juoksee sammuttimen kanssa pihalla. Savustusuuni oli sytyttänyt yhden rakennuksen seinän palamaan. Kyllä pelästyin. Edellään aika epätodellinen olo. Parin minuutin oman sammutuksen jälkeen näki, ettei seinää saa itse sammutettua, palokunta piti siis soittaa. Parikymmentä yksikköä sieltä saapuikin, meidät tarkastettiin ambulanssissa ja kaikki oli siltä osin onneksi ok. Katto, seinät ja savustusuuni kärsivät vahinkoja, mutta oli kyllä niin suuri tuuri, että oltiin kotona. Savustuksen loppumisesta oli kulunut palon syttyessä jo melkein pari tuntia, joten oli onni, että puolisko sattui menemään vielä kalahalliin ja huomasi savun seinässä... Nyt sitten koitetaan selvitä järkytyksestä.

Kuva Turun Sanomien sivuilta

22 kommenttia:

  1. Voi ei. Kaikkea pitää sattua, onneksi itse olette turvassa. Toivottavasti vakuutukset korvaavat vahingot. Tsemppiä. Tuollainen järkyttää mieltä pitkäksi aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, toivotaan. Kiitos paljon, kyllä varmasti on yöunet vähissä vähän aikaa.

      Poista
  2. Huh. Onneksi olitte kotona ja teille ei käynyt mitään.

    VastaaPoista
  3. NO huh! Tuossa meneekin hetki, että järkytys menee ohi. Oliko Ninni sisällä? Asutteko itse vieresssä vai miten lähellä palo oli tulla taloon?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin menee. Ninni oli juuri ennen tullut onneksi sisälle. Asutaan aika vieressä, muttei onneksi niin paljon levinnyt, että olisi taloon osunut.

      Poista
  4. Voi kauheaa! Onneksi huomasitte palon ajoissa! Menee varmaan hetken aikaa selvitä järkytyksestä. Voimia!

    VastaaPoista
  5. Olipa onni, ettei teille käynyt mitään. Toivottavasti vakuutukset on kunnossa ja pääsette pian korjaamaan vahinkoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Kyllä niitä jo vähän katseltiin tänään, että mistä aloittaisi

      Poista
  6. Onneksi teille ei käynyt kuinkaan ja onneksi olitte kotona!

    VastaaPoista
  7. Kaikkea, mitä saa rahalla ostettua, voi ostaa uutta tilalle, vaikka kurjaa ja suorastaan järkyttävää tuo on varmasti!. Taivaan Isälle valtava kiitos, ettei teille ihmisille eikä eläimille sattunut mitään! Muistan teitä rukouksin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä, kyllä se aika pelottava homma oli. Kiitos paljon!

      Poista
  8. Huh, huh pelottavaa. Onneksi ei tullut henkilövahinkoja. Tavarasta selviää aina rahalla, mutta ihmishenget ei ole korvattavissa.

    VastaaPoista
  9. Apua, tulipalot ovat aina niin pelottavia. Onneksi ei olette itse kunnossa, vakuutus kyllä korvaa materiaalivahingot.

    VastaaPoista
  10. Kauheaa! Onneksi olette itse ehjinä ja kunnossa.

    VastaaPoista
  11. Hurjaa, tosiaan. Onneksi olitte kotona ja osasitte toimia. Pelkään kovasti tulipaloja. Toivottavasti myös aineelliset vahingot jäivät pieniksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä. Onneksi, itsekkin pelkään ihan tosi paljon tulipaloja ja muita. Kyllä ne yllättävän pieniksi jäivät.

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa päivääni!