maanantai 25. huhtikuuta 2016

Sitruunakurkku 3

Sitruunakurkku kukkii vihdoin! Ihanat pienet keltaiset kukat, olen yrittänyt siveltimen kanssa leikkiä pölyttäjää, saas nähdä toimiiko.


perjantai 22. huhtikuuta 2016

Uudenkaupungin tuulimyllyt

En ole aiemmin käynyt Uudessakaupungissa, vaikka matkaa meiltä sinne ei kerry kuin viitisenkymmentä kilometriä. Käytiin tänään kävelemässä ympäriinsä siellä ja eksyimme ihanaan puistoon, jossa oli tuulimyllyjä. Ihanaa viikonloppua kaikille! Minut löytää nyt myös instagramista käyttäjänimellä puutarhanpauloissa Täältä.




torstai 21. huhtikuuta 2016

Kevätkukkijat

Käytiin kävelemässä Ruissalon kasvitieteellisen pihassa tänään ja tällaisia ihanuuksia löytyi.









maanantai 18. huhtikuuta 2016

Kauniit gerberat

Meillä oli aika rauhallinen viikonloppu, käytiin katselemassa Loviisan aitassa Ruskolla, mutta tällä kertaa mukaan ei tarttunut mitään. Orvokit ovat pärjänneet hyvin, vaikka yöllä on ollut pientä pakkasta, sitkeitä! Eilen vein siskolle nimipäiväkukkasia, gerberoja. Ne löytyivät lähikaupasta, oli niin nätti kimppu ettei sitä voinut sinne jättää, myöhemmin hain vielä itsellekkin oman kimpun.




tiistai 12. huhtikuuta 2016

Ensimmäiset orvokit




Kävin tänään hakemassa kevään ensimmäiset orvokit Raision Kukkatalosta. Niin ihania, toivottavasti kestävät jo ulkona kun edellisyönäkin mittari laski 5 astetta pakkasen puolelle. Taimet ovat kasvamassa hyvää vauhtia ja niistäkin on tulossa kuvia, mutta nyt tuntuu, että kaikki energia on mennyt johonkin muuhun kuin blogiin. Olen huomannut, etten taida olla ainut, sillä näyttää että blogimaailmassa on tällä hetkellä aikalainen hiljaiselo, mistä lie johtuu? Onko kaikki puutarhoissaan jo hyörimässä, niin ettei jouda blogia päivittämään? :) Mukavaa alkuviikkoa!

lauantai 2. huhtikuuta 2016

Kiinanruusu




Täällä taas! Tässä nyt pari kuvaa, siitä Hibiscuksesta, joka ostettiin puoliskon äidille syntymäpäivänä. Täytyy ehdottomasti hankkia itsellekkin tuollainen, niin kaunis se kyllä on. Ninni on koko päivän pyörinyt ulkona, kun on ollut niin lämmintä ja aurinkoista. Kyllä se kevät sieltä vaan taitaa tulla!
Mukavaa viikonloppua kaikille!